Thai-hierontaa Puolassa – uhka vai mahdollisuus?

Thai-hierontaa Puolassa – uhka vai mahdollisuus?

Kävin ensimmäistä kertaa ikinä thai-hieronnassa ja tietysti päätin tehdä sen Puolassa. Eksotiikkaa kerrakseen. Heti alkuun sanon, että hieronnan jälkeen olo on mitä mainioin ja parempi kuin normaalin urheiluhieronnan jälkeen. Voin kertoa myös, että puolentoista tunnin aikana oli pari jännää kohtaa.

Ensimmäinen ihmetyksen aihe kohtasi, kun thaimamma ojentaa pienessä minigrip-pussissa kertakäyttöiset pikkarit ja kiirehtii pois huoneesta. Hmm. Ensin siis riisutaan ja laitetaan viehkeät paperiset pikkarit jalkaan. Tovin päästä mamma palaa ja viittoo käymään mahalleen makaamaan. Selvä – tehdään työtä käskettyä. Sitten alkaakin tapahtumaan ja seuraavaan reiluun tuntiin ei taukoja mahdu.

Homma laitetaan liikkeelle vauhdilla, kun thaimamma hyppää hierontapöydälle (eikä muuten ollut pieni mamma, vaikka lyhyt olikin) ja alkaa konttaamaan jalkoja pitkin kohti selkää. Rutina käy ja nikamat naksuvat paikalleen. Hommaa jatketaan hieroen kämmenillä ja kyynärpäillä jaloista, selkään, käsiin ja hartioihin. Välillä meno on seesteistä ja pöydällä ehtii rentoutumaan, kunnes mamma taas survaisee kyynärpään hermopäähän tai lihaslukkoon ja kylmän hien aallot lähtevät leviämään päästä varpaisiin.

Kun tokkurassa pääsee kääntymään selälleen, bileet vasta alkavat. Jalkoja ja käsiä väännellään ja myllytetään eri suuntiin. Erikoisia hermolukkoja löytyy mm. kämmenistä, reiden ulkosyrjistä ja jalkapohjista. Thaimamma menee kursailematta myös paikkoihin joita perussarjan urheiluhieroja Pirkanmaalta välttää kuin ruttoa #metoo-tägin pelossa. Poikaystäväkin raportoi, että useampaan otteeseen napsahti myllytyksen ohessa kulkusille sivuosumaa. Reipasta.

Puolentoista tunnin kohokohtia oli vatsan hieronta, joka minulla aristi sen verran, että vaikka kuinka yritti olla rentona, jännittyivät vatsalihakset väkisin suojelemaan arkaa suolta. Joka nyt minulla on normaalisti aina arka. Mamma jatkoi matkaa hieromaan olkapäätä, kunnes teki yllätyshyökkäyksen pidellen olkapäätä alhaalla toisella kädellä ja survaisten toisella kämmenellä pallean alapuolelle ns. suoraan suoleen. Enpähän ehtinyt jännittämään ja myönnetään että vatsassa kävi isompi muljahdus, kun jotain liikahti paikoilleen ja thaimamma oli tyytyväinen.

Vaikka välillä luulin että käsi irtoaa tai vähintään jokin lihas luiskahtaa paikoiltaan, sanon että hieronta oli todella tehokasta. Se yhdistää perinteisen hieronnan elementtejä naprapatiaan ja saa aikaan tuloksia. Ehkä parin mustelman kustannuksella. Suosittelen kaikille.

2 thoughts on “Thai-hierontaa Puolassa – uhka vai mahdollisuus?

    1. Hieronnan aikaan oli hieman haastetta pysyä rentona, mutta olo sen jälkeen ja nyt vielä aamulla palkitsi! Tosin selvisi myöhemmin että kyseessä ei ollutkaan ihan perus thai-hieronta vaan urheiluhieronta versio tästä. Ihmekään että meno oli reipasta 😅

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: