Ennen Portugaliin lähtemistä tein itselleni lyhyen tunnelmakyselyn jossa pohdin asioita kuten mitä odotan matkalta eniten ja vähiten, miten päivät tulevat kulkemaan, pysyvätkö ruokailu- ja liikuntatottumukset sekä päivärytmi paikoillaan ja iskeekö kulttuurishokki? Mitä diginomadismi siis tarkoittaa käytännössä? Nyt kuukausi suomeen paluun jälkeen olen kypsytellyt kokemusta ja vastaillut kollegoiden sekä kaverien kyselyihin diginomadoinnista. Nyt tilanteen tasaantuessa palasin listan pariin. Tuntuu että sanottavaa riittäisi kirjan täytteeksi, mutta seuraavassa päällimmäisiä ajatuksia.
Yksin ruudun ääressä päivästä toiseen?
Ennen reissua odotin eniten mm. käytännön kokemusta siitä kuinka etätyön tekeminen sujuu pitkiä aikoja yhteen putkeen. En ole ennen tehnyt yhtäjaksoisesti pitkiä aikoja etänä töitä, ainoastaan satunnaisia päiviä siellä täällä ja korkeintaan muutaman päivän putkeen. Mietitytti kuinka asiat saa hoidettua, kun ei voi kävellä työkaverin pöydän viereen kiirellisissä asioissa ja iskeekö motivaatiopula, jos ulkona paistaa aurinko ja ruudun tuijottaminen tuntuu viimeiseltä asialta mitä kannattaa tehdä. Nämä epäilykset osoittautuivat äkkiä turhiksi, kun päivät lähtivät rullaamaan ja työpäivät tuntuivat pitkien sijaan varsin lyhyiltä!
Omalta osaltaan päivien “lyhyys” selittyy sille että päivät alkoivat usein totuttua aiemmin, kun suomenaikaa klo 9:00 alkavat palaverit alkoivatkin paikallista aikaa 7:00. Aamulla tuli siis herättyä aikaisin ja siirryttyä suoraan aamupalalta työn touhuun ilman aikaa vievää työmatkaa tai turhia aamutoimia. Lounasaika oli edessä ennen kuin huomasikaan ja paikallista aikaa jo 14:00 aikaan linjat alkoivat hiljentymään, kun suomessa alkoivat työpäivät tulemaan päätökseensä. Päivästä riippuen itsellä oli vielä tunnista puoleentoista työaikaa jäljellä, jonka sai käyttää rauhassa sähköpostien purkamiseen tai seuraavan päivien tapaamisten valmisteluihin.
Ennen matkaa myös mietitytti olisiko Suomeen palatessa kalenteri piukassa lähitapaamisia ja viikot kuluisivat enimmäkseen Tampereen ja Helsingin välissä junassa istuessa. Tämäkin osoittautui kuitenkin vääräksi luuloksi, sillä lähitapaamisia on saman verran kuin ennen matkaa ja verkkotapaamisetkaan eivät täysin tuki kalenteria lomasta huolimatta. Onneksi työelämässä (ja varsinkin IT-alalla) on nykyisin hyvin tavallista että asiat hoidetaan verkkopalavereilla lähitapaamisten sijaan. On siis käytännössä yhden tekevää istunko mikin päässä Tampereella vai neljätuhatta kilometriä etelämmässä.
Vuotava katto, kylmä suihku, kova sänky ja itkevä vauva = voi v****?
Vapaa-ajalta odotin eniten uusia maisemia, kulttuuriin tutustumista, uusien kesäjuoksukenkien testaamista ja päiväretkiä Portugalin isompiin kaupunkeihin. Vapaa-ajassa oikeastaan ainoa asia joka mietitytti etukäteen olivat asumisjärjestelyt. Olin varautunut tarvittaessa hommaamaan oman asunnon, jos näyttäisi siltä että emme mahdu kaikki samojen seinien sisälle tai, jos en saa esimerkiksi nukuttua vauvan vielä heräillessä keskellä yötä. Tästä oltiin keskusteltu myös etukäteen, mutta erityistä stressiä ei aiheesta otettu. Voin kertoa että kuukauden aikana en herännyt kertaakaan keskellä yötä vauvan tai kanssa-asujien yöllisiin touhuihin.
Seinät eivät alkaneet kaatumaan päälle vaikka asunnon sähköt temppuilivat tasaisin väliajoin, sänky oli kivi kova, vettä ei voinut valuttaa samaan aikaan keittiössä, jos joku oli suihkussa ja talo kehitti yllättäviä lätäköitä keskelle lattioita sateen jatkuessa pidempään. Ymmärrän että kaikille ei tulisi mieleenkään harkita asuvansa kämppiksinä vieraassa maassa kolmea viikkoa kavereiden kanssa joita ei ole nähnyt yli vuoteen. Huomion arvoista on että olen viettänyt samojen kaverien kanssa yhteen putkeen mm. 4 vuorokautta samassa junan hytissä siperian halki. Portugaliin pystyi siis lähtemään kohtuullisella luotolla siitä että kaikki sujuu hyvin ja vaikka ei sujuisikaan saataisiin ongelmat varmasti ratkaistua.
Rahaa varmasti kuuluu aivan liikaa?
Asumisjärjestelyiden vuoksi minun ei tarvinnut kantaa erityistä huolta raha-asioista, sillä pääsiin asumaan Portugalissa käytännössä ilmaiseksi. Asumiskustannukseni pysyivät siis ennallaan vaikka maksoinkin Suomeen vuokraa. Eläminen Portugalissa taas oli muilta osin huomattavasti halvempaa kuin Suomessa ja kotimaassa ruokakaupassa asiointi on ollut isompi kulttuurishokki kuin mikään asia Portugaliin mennessä. Toki Suomen tulotaso on parempi etelä-eurooppaan verrattuna, mutta niin on myös ruoanhinta melkein 20% korkeampi EU keskiarvoihin verrattuna (lähde vuoden 2016 vertailu). Kuukauden aikana käytin elämiseen huomattavasti vähemmän rahaa sen kummemin säästelemättä, kuin mitä olisin käyttänyt Suomessa. Isoimmat kustannukset syntyivät lennoista ja viikon lomasta, jonka aikana tuli vietettyä aikaa hotelleissa, ravintoloissa ja junissa.
Koti-ikävä ja stressi nyt ainakin…?
Matkan aikana yllätyin positiivisesti siitä, kuinka hienoa slow-travel oikeasti onkaan. Paikkoihin pääsee tutustumaan rauhassa ilman kiiren tuntua ja päivien päässä häämöttävää kotiin paluuta. Vaikka arkisin töitä tehtiin täysi päivä, unohtuivat työpäivän kiireet heti koneen sulkemisen jälkeen, kun ulos astuessa avautuu uusi maailma. Matkalla ollessa elämä tuntuu kiirettömältä ja kuitenkin siltä että on tekemässä asioita oikein ja menemässä oikeaan suuntaan.
Uudessa paikassa ollessa jo lähiseutuun tutustuminen on antoisaa, mutta suosittelen myös ehdottomasti päiväretkiä isompiin turistikohteisiin ja – nähtävyyksiin. Päiväretket isompiin kaupunkeihin ja kohteisiin onnistuivat Aveirosta helposti ja olivat ehdottomasti vaivan ja rahan väärti.
Sen lisäksi että pääsee tutustumaan uusiin paikkoihin, tapaa todennäköisesti uusia ihmisiä, maistaa tuoreita hedelmiä ja uusia makuja ja avartaa uusia näkökulmia itselleen. Alkaa varmaan olemaan selvää että itse hyödyn diginomadismin tarjoamasta tavasta matkustaa suunnattomasti, mutta mitäs työnantaja tästä hyötyy?
Työnantaja ei tästä hyödy! Vai hyötyykö?
Moni työnantaja ja esimies varmasti tyrmää ajatuksen silmää räpäyttämättä, jos alainen ehdottaa lähtevänsä kuukaudeksi ulkomaille tekemään etätöitä. Ja vielä tilanteessa jossa ulkomaille ei lähdetä puolison, terveydentilan tai muun painavan perusteen vuoksi ns. pakosta. Jos ilmoittaa haluavansa lähteä ihan vain siksi, koska se on mahdollista, saattaa saada osakseen hieman hämmentyneen (kieltävän) reaktion. Totuus kuitenkin on (ainakin omalta osaltani) että matkustaminen tekee minusta paremman ihmisen ja näin ollen myös paremman työntekijän.
Kuten mm. edellä mainitsemistani syistä voi päätellä, tekee matkustaminen minulle yksinkertaisesti hyvää. Olen onnellisimmillani silloin, kun matkustan. Olen rento, virkeä, stressitön, luova ja elämää täynnä. Miten siis se ei voisi olla hyväksi myös työlleni? Portugalin kokemuksen perusteella voin tätä teoriaa tukemaan kertoa että niin asiakkaat kuin kollegat kommentoivat kasvanutta hyväntuulisuutta ja pirteyttäni. Kaikki jotka minut tuntevat arjesta, tietävät että olen myös kotimaassa varsin peruspositiivinen joten pidän kommentteja vahvana todisteena siitä että tämä homma toimii minulle! Toimii paremmin kuin uskalsin odottaa!
Diginomadismi käytännössä tarkoittaa (minulle) tapaa yhdistää matkustaminen ja työnteko toimivalla tavalla, joka palkitsee paitsi itseni myös työnantajani paremman hyvinvoinnin kautta. Nyt siis seuraavaa matkaa suunnitelemaan ja pullat kainalossa neuvottelemaan ajankohdasta esimiehen kanssa! Suosittelen kaikille! 😉
